Polunvalaisijan matka

Videon syntyprosessi tuo parhaimmillaan valtavasti lisäarvoa. Se voi olla hyvinkin valmentava prosessi. Suunnitteluvaiheessa videon viesti tulisi kiteyttää. Se vaatii asiakkaan palvelun tai tuotteen olemassaolon syvintä ymmärrystä. Video ja sen tarina vaikuttaa monella tavalla. Näitä asioita tuli pohdittua Polunvalaisija Merjan videota tehdessä.

Merjan valmennuspalvelut ja kirjat löydät osoitteesta polunvalaisija.fi

Olen äärimmäisen kiitollinen palautteesta jonka Merjalta sain.

Tein videon Irtipäästäminen-tehtäväkirjani promoamista varten Ilari Laineen kanssa. Tavoitteena oli saada luotua tunnelma, joka inspiroisi ja herättäisi mielenkiintoa sekä kirjaa että myös kirjailijaa kohtaan. Odotukset täyttyivät paremmin kuin osasin kuvitella.

Videon avulla sain nostettua myyntiäni ja olen lisäksi saanut asiakkailtani loistavaa palautetta videosta. Videon välityksellä pystyin välittämään viestini huomattavasti tehokkaammin kuin pelkän kuvan ja tekstin avulla. Videon tekemisessä jouduin menemään omalle epämukavuusalueelleni. Kokemattomuuteni kuvattavana olemisesta jännitti minua ennakkoon, mutta Ilarin varma ja rauhallinen ote kuvauksissa sai minut kuitenkin luottamaan tilanteeseen ja kuvaaminen oli lopulta helppoa ja todella antoisaa.

Videon tekemisellä oli suurempi merkitys kuin vain myynnillinen näkökulma. Se kasvatti minua yrittäjänä ja sai minut huomaamaan omat vahvuuteni ja pohtimaan yritykseni viestiä syvällisemmin.

– Merja

 

2017-04-18T07:32:52+00:00 April 14th, 2017|